Malttia ja mielenrauhaa koronaviruksen edetessä

Lauantai 14.3.2020 klo 13.23 - Pauliina

Kun maailmassa myrskyää, on tärkeää säilyttää mielenrauha. Pysytään terveinä, rakkaat ihmiset! <3

* * *

MIELENRAUHAN KULMAKIVET

1. Tietoisuus

Pysy hereillä, älä reagoi selkäytimellä. Havainnoi rauhallisesti, mitä itsessäsi ja ympäristössäsi tapahtuu. Seuraa omaa vointiasi, uutisia ja yleisiä tiedotteita, mutta muista, että tieto myös lisää tuskaa; jatkuva omakohtainen kriisipäivystäminen voi aiheuttaa ahdistusta ja paniikkia.

Säilytä kokonaiskuva ja tasapaino. Muista, että elämässä on muutakin. Näe ne asiat, jotka ovat edelleen hyvin ja kauniita. Ympäröi itsesi turvallisuudentunnetta ja iloa lisäävillä asioilla. Rentoudu. Tästä selvitään.

Korkeamman tietoisuuden säilyttäminen antaa perspektiiviä. Yritä muistaa ja hyväksyä, että kipu ja sairaus kuuluvat elämään, mutta kärsimystä ei kannata lisätä lietsomalla omaa tuskaansa. Pidä huolta mielestäsi: kuuntele rauhoittavaa musiikkia, kävele luonnossa, lue viisaita tekstejä, meditoi, rukoile. Jos elämässäsi on henkinen/hengellinen ulottuvuus, hae siitä ymmärrystä ja lohdutusta.

2. Kontakti

Säilytä kontakti itseesi ja toisiin, vaikka fyysistä läheisyyttä onkin nyt syytä välttää. Jos olet itse terve ja hyväkuntoinen, kysy, miten perheenjäsenesi, ystäväsi ja naapurisi voivat, ja voitko olla avuksi. Ota yhteyttä niihin, jotka ovat yksin. Huomaa, jos sinä tai läheisesi sairastuvat tai ahdistuvat, ja toimi. Pidä kuitenkin huolta omasta jaksamisestasi ja rajoistasi. Me olemme tässä kaikki yhdessä, ja yhdessä myös selviydymme.

3. Tässä ja nyt

Pysy tässä hetkessä, keskity siihen, mitä omassa lähiympäristössäsi konkreettisesti tapahtuu juuri nyt.  Pidä jalat maassa. Näe, kuule, maista, haista ja tunnustele. Somemaailman kohinaa ei kannata uskoa, ja omia ajatuksiaankin kannattaa pitää lempeästi kurissa. Älä anna peloille ja uhkakuville valtaa. Huomaa, miten läsnäolon hetkessä on kaikki aina hyvin. Se on myös se ainoa hetki, jolloin voimme toimia.

4. Vastuu

Seuraa viranomaisten ohjeita ja toimi niiden mukaan ja hengessä. Mieti, miten itse voit vaikuttaa asioihin ja miten voit järkevästi kantaa vastuun itsestäsi ja toisista. Nyt kannattaa ottaa mieluummin varman päälle.

Tee suunnitelmat ja toimi niiden mukaan. Pysy kohtuudessa, jotta kaikille riittää. Muista erityisesti heidät, jotka ovat heikommassa asemassa terveytensä, ikänsä ja elämäntilanteensa vuoksi. Vältä negatiivisten huhujen levittämistä eteenpäin niin somessa kuin muissakin keskusteluissa. Negatiivisuus ja pelko lietsovat uhriajattelua, joka tekee meistä voimattomia. Positiivisiin toimiin ryhtyminen antaa voimaa ja toivoa.  

Rajoitukset, peruutukset, menetykset ja uhkakuvat voivat aiheuttaa kaikenlaisia tunteita: ahdistusta, pelkoa, pettymystä, suuttumusta, surua. Tiedosta tunteesi ja hyväksy ne myötätuntoisesti, ne ovat luonnollisia reaktioita. Vaikeista tunteista voi myös keskustella läheisten kanssa. Jaettu tuska on helpompi kestää. Tue heitä, joilla on vaikeampaa. Jos omat voimasi loppuvat, niin muista, että mielenterveyspalvelut, auttavat puhelimet ja seurakunnat ovat meitä varten, eikä kirkon ovella kysellä jäsenkorttia.

* * *

LOPUKSI  toivon meille kaikille tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita emme voi muuttaa; rohkeutta vaikuttaa niihin asioihin, jotka ovat meidän hallinnassamme; ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan. <3 

Avainsanat: tietoisuus, kontakti, tässä ja nyt, vastuu, koronavirus, mielenrauha

Etsivä löytää... vai löytääkö sittenkään?

Tiistai 1.1.2013 klo 11.12

Olen lakannut tekemästä uudenvuodenlupauksia. Vuosi sitten päätin, että vuonna 2012 sitoutuisin todella kehittämään henkisyyttäni ja intuitiotani. Tein huolelliset suunnitelmat ja mietin, missä haluaisin vuoden lopussa olla, ja millä keinoin päämäärääni pyrkisin. Kattia (!) kanssa. Elämä päätti toisin. Aino-kissani kuoli alkuvuodesta, ja hienot suunnitelmani menettivät tyystin merkityksensä samalla, kun itse kadotin otteen, jonka olin kuvitellut minulla elämästäni olevan. (Paino sanalla "kuvitellut".)

Kirjoitanpa tänään siis henkisestä etsinnästä ja siitä, miten koukuttavaa se voi olla.

Meidät ihmiset on rakennettu siten, että hakeudumme hyvältä tuntuvien asioiden pariin ja kartamme sitä, mikä tuntuu ikävältä. Eikä siinä ole mitään väärää. Kaikki elolliset olennot pyrkivät samaan. Ongelma, eli riippuvuus, syntyy, kun sinänsä harmiton nautinto tai huvi alkaa viedä meitä, emmekä pysty enää itse säätelemään, kuinka usein ja kuinka paljon sitä käytämme. Siitä tulee krooninen keino paeta todellisuutta. Päihde-, peli-, internet-, seksi- ym. riippuvuudet ovat monelle tuttuja, joko oman tai läheisen kokemuksen kautta. Niistä puhutaan paljon ja niiden haitat ovat yleisesti tiedossa, joten ei niistä enempää tässä.

Mutta henkisiinkin asioihin voi jäädä koukkuun aivan yhtä pahasti. Henkistä etsintää ei vain helposti mielletä ongelmalliseksi, koska se nähdään pyrkimyksenä parempaan elämään. Mitä pahaa on siinä, että ihminen etsii jumaluutta, valaistumista tai rakkaudellisempaa ja hyväksyvämpää elämäntapaa? Ei sinänsä toki mitään. Mutta aivan sama pyrkimys on muillakin riippuvaisilla, vaikkei ehkä yhtä tiedostettuna.

Henkinen etsintä voi käynnistyä, kun ihminen on ensin viettänyt vuosikausia menestystä, rahaa, statusta, sitä oikeaa parisuhdetta/autoa/taloa/matkakohdetta, tai unelmavartaloa jahdaten. Kun lopulta huomaa, että elämä ei muutukaan paremmaksi, vaikka materiaa on yllin kyllin, vaan kaiken roinan ja touhotuksen keskellä on yhä tämä sama vanha itse, yhtä onnettomana kuin ennenkin, voi edessä olla suuri kriisi. Ryhdytään etsimään elämälle syvempää merkitystä siinä toivossa, että onni löytyisikin sitä kautta. Eikä tässäkään ole mitään pahaa.

Vaihtoehtoja on henkiselle etsijälle tarjolla kuin jugurtteja supermarketissa. On traditionaalisia uskontoja, new age -suuntauksia, luonnonkansojen uskontoja. Voi ryhtyä noidaksi, saatananpalvojaksi tai meedioksi, tai etsiä itselleen gurun, jota seurata. Kaikki nämä sisältävät lupauksen paremmasta elämästä joko maan päällä tai viimeistään tuonpuoleisessa. Ja se on se, mikä koukuttaa. Kun elämä kolhii, pelottaa, satuttaa, ahdistaa, suututtaa tai on tylsää, haluamme kiihkeästi löytää Sen Jonkin, joka poistaisi meiltä nämä ei-toivotut häiriötekijät ja voisimme elää jatkuvassa onnentunteessa.

Olen henkilökohtaisesti kokenut, miltä etsiminen tuntuu. Mystiset kokemukset ovat järisyttäviä, kirjaimellisesti taivaitahipovan orgastisia. Ja niitä haluaa lisää. Totta kai. Kun sellaisen on kerran kokenut, voi syntyä harha, että voisi olla mahdollista elää pysyvästi moisessa autuuden tilassa. Ja niin ihminen lähtee tavoittelemaan sitä. Etsijä on syntynyt. Jossain vaiheessa huippukokemukset väistämättä laimenevat, tai niitä ei enää onnistu tuottamaan lainkaan, joten on etsittävä uusi suunta, uusi guru, uudet rituaalit. Tämä on täsmälleen sama dynamiikka kuin muillakin riippuvaisilla: aineesta tai toiminnasta saatava nautinto laimenee, joten täytyy siirtyä suurempiin annoksiin tai etsiä uusi, vahvempi aine. Ja sana kiertää henkisissä piireissä aivan yhtä nopeasti kuin uudet muotihuumeet löytävät tiensä kaduille: muutama vuosi sitten Äiti Amman tilaisuudessa Vantaalla oli noin 10 tunnin halausjono. Kuka jaksaa odottaa 10 tuntia halatakseen jotain vierasta tätiä? Seriously?? Vastaus: ihminen, joka kiihkeästi etsii, ja uskoo voivansa löytää.

On todennäköisesti äärimmäisen kerettiläistä sanoa näin.

Ihminen, joka lakkaamatta etsii, on etsintänsä vanki. Paradoksi on siinä, että hän etsii vapautusta, eikä huomaa, että etsijänä hän on suunnilleen yhtä vapaa kuin häntäänsä jahtaava koira. Vapaus tulee etsinnän lopettamisesta ja siitä, kun huomaa, että tässä, juuri nyt ja tässä, on kaikki. Onni on tässä ja nyt tai ei koskaan, se ei ole huomenna eikä ensi vuonna eikä sitten, kun guru löytyy.

Yhteistä kaikille addikteille on se, että he eivät haluaisi kohdata elämää sellaisena kuin se on, kokonaisena. Haluaisimme kyllä ne hyvät asiat: rauhaa, onnea, rakkautta ja turvaa, mutta emme halua epävarmuutta, pelkoa, vihaa, emmekä vaikeuksia. Emme hyväksy sitä, että elämä on aaltoliikettä, ja jokaisen huippukokemuksen erottamattomana parina tulee aallonpohja. Haluaisimme pysäyttää tuon liikkeen, emmekä ymmärrä, että kun liike pysähtyy, pysähtyy elämä.

Elä tässä ja nyt, sanotaan. Moniko todella tajuaa, mitä se tarkoittaa? Helposti kuvitellaan, että elämällä tässä ja nyt saavutetaan se pysyvä onni ja autuus, että se olisi jokin kikka kakkonen, jolla poistetaan elämästä ei-toivotut asiat. Mutta elämä tässä ja nyt tarkoittaa, että otamme vastaan kaiken, mitä tapahtuu, sellaisena kuin se tapahtuu, ilman, että kapinoimme vastaan ja vaadimme, että asioiden pitäisi olla toisin. Meillä jokaisella on kaikenlaisia uskomuksia siitä, minkälaista elämän ja ihmisten tulisi olla, ja kun ne eivät toteudu, petymme. Jos minun mielestäni ihmisten pitäisi olla huomaavaisia toisiaan kohtaan, voin toki parhaani mukaan olla itse sellainen, mutta vaatimalla sitä samaa myös toisilta altistan itseni pettymykselle ja kärsimykselle.

Miten voi elää tässä ja nyt, jos rakas läheinen kuolee? Itkemällä. Menetys tekee ihan tarpeeksi kipeää jo sellaisenaan, mutta jos lisäksi kieltäytyy hyväksymästä ilmeistä tosiasiaa ja ajattelee, että "näin ei olisi pitänyt käydä", pahentaa omaa oloaan moninkertaisesti.

Meille on annettu tämä elämä ja tämä maailma. Ihan yhtä hyvin olisi voinut käydä niin, että kumpaakaan ei olisi koskaan tapahtunut. On ihme, suuri mysteeri, että ylipäätään olemme tässä, ja sen äärelle uskaltautuminen selityksiin turvautumatta on kaikista henkisistä harjoituksista vaikein, mutta samalla helpoin. Suurin guru on tavallinen elämä.

Elämän rikkautta teidän kaikkien uuteen vuoteen!

Avainsanat: elämä, etsiminen, henkisyys, riippuvuus, tässä ja nyt

Rauha

Keskiviikko 2.6.2010 klo 12.31

Juuri nyt maailmassani on rauha. Tässä hetkessä minulla on kaikki, mitä tarvitsen. Ei ole tarvetta ratkaista mitään, ei mennä minnekään, ei pyrkiä jotain kohti, ei selvittää, pähkäillä, saada jotain valmiiksi. Mikään ei uhkaa, kukaan ei vaadi. Kehossani ja mielessäni vallitsee lepo ja rauha. Olen elossa ja hengitän, ja se riittää. Minä olen. 

Avainsanat: tässä ja nyt

Pysyis vaan

Sunnuntai 23.5.2010 klo 12.16

Viime päivien kaunista ja lämmintä säätä ääneen ihastellessani olen saanut monta kertaa vastaukseksi: "pysyis vaan!" Vastaukseen tuntuu sisältyvän suru siitä, että ei tämä kuitenkaan kauaa kestä. Saman huomasin viime talvena, kun lunta alkoi tulla; siellä täällä huokailtiin: "pysyis vaan!" Meillä ollaan tietysti kovin tottuneita siihen, että lumi ei tavallisesti ainakaan Helsingin seudulla kauaa maassa pysy, ja että helteisiä päiviä mahtuu lyhyisiin Pohjolan kesiimme loppujen lopuksi kovin vähän.

Tähän samaan kaavaan sopii myös käsitys, että helteestä tulee nauttia, eikä kuumuutta saa valittaa. "Huh, onpa kuuma" saa peräänsä lähes aina pakollisen lisähöysteen:"mutta en mä valita!" Tuntuu kuin saadessamme vihdoin jotain, mitä olemme toivoneet, meillä ei olisi oikeutta jossain vaiheessa sanoa:"kiitos, tämä riittää minulle".

Uudessa, orastavassa rakkaussuhteessa olevat sanovat usein:"katsotaan nyt, kuinka kauan tämä kestää" tai "en tiedä, tuleeko tästä mitään".

Kaikki edellämainitut tuntuvat tietävän sen tosiasian, että elämässä kaikki muuttuu koko ajan eikä mikään ole loppujen lopuksi pysyvää, mutta samalla he ilmaisevat toiveen, että niin ei olisi. Kovin inhimillistä on, että saadessamme jotain, joka tuntuu hyvältä, tarraamme siihen kaksin käsin jottemme menettäisi sitä. Mutta muutosta vastustellessamme unohdamme sen, että elämän ja energian tulee olla liikkeessä, ja liikkeen pysähtymisestä seuraa ennen pitkää kyllästyminen ja tylsistyminen. Liike on elämää, lopullinen pysähtyminen kuolemaa. Niin moni, joka solmii avioliiton rakkaudesta ja vapaasta tahdostaan, huomaakin vuosien kuluessa että liitosta on tullut "pakko". Kun tuli luvattua, niin pois ei voi enää lähteä. Ja tästä aiheutuva ahdistus kasvaa helposti katkeruudeksi, joka sitten kohdistetaan puolisoon - joka ei tietenkään ole asiaan millään tavalla syyllinen. Tilanteessa on yksinkertaisesti kysymys siitä, että on luovuttu valinnanvapaudesta, omasta oikeudesta sanoa: "kiitos, tämä riittää minulle". Oikeudesta sanoa "ei".

Jos ei voi sanoa "ei", ei voi myöskään sanoa täydestä sydämestään "kyllä". "Ei" on välttämätön komponentti, osa kokonaisuutta, jota ilman elämä pysähtyy. Vuodenajoista voisi ajatella, että talvi on ei-kesä ja kesä on ei-talvi. Voidaksemme nauttia niin helteestä kuin lumestakin on meillä oltava molemmat. Ikuisesti jatkuessaan kumpikin alkaisi kyllästyttää, eikä nautinnosta olisi enää tietoakaan. Alkoiko sinuakin kenties ahdistaa viime talven valtava lumimäärä...?

"Pysyis vaan" sisältää ajatuksen tulevaisuudesta, ja siksi se vie meidät pois tästä hetkestä. Tässä ja nyt on kuitenkin se hetki, jossa elämä tapahtuu. Kuinka suloista olikaan tänä aamuna herätä viileään säähän hyvinnukutun yön jälkeen! Kissatkin viihtyvät paremmin sylissä, kun ei ole niin kuuma. Tulkoon helle taas kun on tullakseen, meillä nautitaan sunnuntaista tällaisena. 

Avainsanat: muutos, ei, tässä ja nyt

Kissa ja kuolema

Lauantai 1.5.2010 klo 16.48

Minulla on kaksi suurenmoista opettajaa: kissani Aino ja Vieno. Olin taannoin huomannut Ainon rinnassa möykyn, jota en ollut ennen pannut merkille, eikä Vienolla ollut samanlaista. Viime keskiviikkona päätin sitten, että menemme Ainon kanssa kysymään eläinlääkäriltä, mikä moinen möykky saattaisi olla.

Pääsisimme lääkäriin vasta perjantaina, joten kävin katsomassa netistä, löytyisikö hakusanoilla "kissan patti" mitään osviittaa. Ja voi voi, kyllä sitä löytyikin. Surullisia tarinoita rakkaista ystävistä, jotka oli jouduttu välittömästi lopettamaan lääkärin löydettyä lemmikistä laajalle levinneen syövän. Rintaani alkoi ahdistaa ja kyyneleet valua, en mahtanut sille mitään. Pian kaksivuotias Aino ja velipoikansa Vieno ovat asuneet luonani honteloista, isokorvaisista pennuista asti, ja ajatus toisen menettämisestä raastoi sydäntäni hirvittävästi.

Kaksi päivää kuljin huoli ja suru sydämessä. Mielessäni varauduin jo Ainon kuolemaan ja mietin valmiiksi, miten haluaisin siinä tilanteessa toimia. Mieleeni nousi ajatuksia jostain pienestä seremoniasta, jolla saattaisin Ainon matkalleen. Järkevä, rationaalinen mieleni kyllä muistutti koko ajan siitä, että surin jotain, joka ei ollut vielä tapahtunut, ja yritti saada tunteitani kuriin, mutten pahemmin välittänyt siitä. Tuo sisäinen pomottajani osaa olla aika julma. Totta, eihän Ainon terveydentilasta ollut vielä varmaa tietoa, mutta toinen tosiasia oli se, että eron hetki tulisi kyllä jonain päivänä. Kuolemahan on väistämätön, luonnollinen ja oleellinen osa elämää; portti, josta kaikki kuljemme jonain päivänä.

Kaiken tuon surun keskellä huomasin löytäväni jostain lohdutuksen. Kuoleman hyväksyminen toi rauhan ja ihmeellisen kiitollisuuden. J.R.R. Tolkienin haltiat kadehtivat ihmisten kuolevaisuutta, ja tunsin ymmärtäväni, miksi. Elämän rajallisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen vapauttavat elämään tätä hetkeä täydesti ja luottavaisesti. Kuoleman pelko tai sen kieltäminen saavat ihmisen tarraamaan epätoivoisesti kiinni materiaan ja omaan egoonsa, sekä suojautumaan niiden menetyksiltä kaikin keinoin. Tänä päivänä meille myydään vakuutuksia ties minkä varalle. Mistä muusta siinäkään on pohjimmiltaan kysymys kuin menettämisen, irtipäästämisen ja kuoleman pelosta?

Perjantaiaamuna menimme Ainon kanssa lääkäriin. Ystävällinen mieslääkäri tutki Ainon ja sanoi, että möykky oli Ainon rintalastan kärki, joka kääntyi vähän ulospäin, eikä mitään syytä huoleen ollut. Mikä helpotus! Tulimme tyytyväisinä kotiin, missä Vieno heti nuuski siskonsa nenästä hännänpäähän asti kuin kysyen:"Missä te kävitte?"

Illalla leikimme olohuoneen lattialla pitkään ja iloisesti. Aino ja Vieno ovat molemmat yhä luonani, ja saan edelleen ihmetellen ihastella niiden suurta viisautta ja kykyä elää tässä ja nyt.

aino_ja_vieno.jpg

Avainsanat: kuolema, Aino-kissa, Vieno-kissa, tässä ja nyt