Hahmoterapia on psykoterapian menetelmä

 

Psykoterapiasuuntauksia ja -tekniikoita on maailmalla runsaasti. Gestalt- eli hahmoterapia on psykoterapian menetelmä, jonka on 1940-luvulla kehittänyt Friedrich "Fritz" Perls.  Se pohjautuu gestalt-psykologiaan, psykoanalyysiin, Wilhelm Reichin luonneanalyysiin, eksistentialismiin, itämaisiin filosofioihin (Zen ja Tao) sekä psykodraamaan. Hahmoterapiassa sovelletaan usein myös C.G. Jungin teorioita ja menetelmiä.

Ihminen on (tiettävästi) ainoa elollinen olento, jolle oma olemassaolo aiheuttaa ongelmia. Suuria olemassaolon kysymyksiä ovat kuolema, elämän tarkoitus, vapaus ja eristyneisyys. Nämä kysymykset koskettavat meistä jokaista, joko suoraan tai epäsuorasti, tiedostettuina tai tiedostamatta. Ratkaisemattomina ne saattavat aiheuttaa syvän kriisin tai masennuksen, minkä vuoksi niihin on kiinnitettävä huomiota silloin, kun ne nousevat esiin. Hahmoterapia poikkeaa muista psykoterapiamuodoista juuri eksistentiaalisen otteensa vuoksi. Siinä tarkastellaan ihmistä sellaisena kuin hän on, ei sellaisena kuin hän on ollut tai sellaisena kuin hänen pitäisi olla. Lähestymistapa on fenomenologinen eli ihmisen omiin havaintoihin ja kokemuksiin perustuva.



Hahmoterapia on kokeilevaa ja kokemuksellista psykoterapiaa, jonka keskeisenä ajatuksena on: "kokeillaan ja katsotaan, mitä tapahtuu". Analysoinnin ja valmiiden vastausten sijaan asioita pyritään tarkastelemaan mahdollisimman konkreettisesti, tekemisen ja asiakkaan oman oivaltamisen kautta. Tämä vaatii tietysti jonkin verran uskallusta, riskinottoa ja älyllisestä kontrollista irtipäästämistä.



Hahmoterapia on holistista psykoterapiaa. Ihminen nähdään kehon, mielen ja sielun muodostamana kokonaisuutena, joka on erottamaton osa ympäristöään. Olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa; se vaikuttaa meihin, ja me puolestamme siihen.

Meillä kaikilla on menneisyytemme ja kokemuksemme, jotka yhä tiedostamattamme vaikuttavat valintoihimme ja toimintatapoihimme. Ajatuksemme, muistomme, huolemme, pelkomme ja käsityksemme siitä, miten asioiden "pitäisi" olla, vievät huomiomme pois tästä hetkestä. Elämästä voi tällöin kadota tuoreuden ja innostuksen tunne. Hahmoterapiassa pyritään erottamaan, mitkä asiakkaan kokemukset ja tulkinnat kumpuavat menneisyydestä, ja mikä on se, joka juuri nyt on totta. Erilaisia tekniikoita käyttämällä asiakkaan tietoisuus omasta itsestään lisääntyy, ja menneisyydessä käsittelemättömiksi jääneet tunteet ja asiat voidaan nostaa uudelleen hänen tietoisuuteensa ja saattaa loppuun tässä hetkessä. Kokemus voi olla hyvin syvällisesti vapauttava ja helpottava.

Mikä hahmo?

Sille, mitä ei itsessään tiedosta, ei voi mitään. Sitä ei voi poistaa, muuttaa eikä hallita. Se kuitenkin hallitsee meitä. Tietämättään saattaa toistaa aina uudestaan samoja toimintatapoja ja sitten ihmetellä, miksi "mulle aina käy näin." 

Psykoterapian, ja erityisesti hahmoterapian tavoite on lisätä ihmisen tietoisuutta itsestään. Sille, mikä on ollut näkymättömissä, pyritään antamaan konkreettinen muoto, hahmo, kenties jopa nimi. Sen jälkeen sitä voi tarkastella, siihen voi tutustua ja sen voi oppia tunnistamaan aina, kun se ilmenee. Kun tunnistaa omat tyypilliset toimintatapansa, voi niitä myös halutessaan muuttaa.

Gestalt-psykologiassa kutsutaan hahmoksi sitä asiaa, ilmiötä, tunnetta tai tarvetta, josta ihminen kulloisellakin hetkellä on tietoinen. Kaikki muut hänen elämänsä asiat muodostavat hahmolle taustan. Hahmoterapiassa tarkastellaan ihmistä aina erottamattomana osana taustaansa, menneisyyttään, perhettään ja kulttuuriaan. Ei voi olla "tässä ja nyt" ilman, että joskus on ollut "siellä ja silloin". 

Miksi pitäisi puhua lapsuudesta? Sehän meni jo.

Valtaosa tiedostamattomista toimintatavoistamme on syntynyt lapsuudessa. Lapsi imee itseensä ympäristöstään ihan kaiken: sen, mitä puhutaan, mitä tehdään, mitä tunnetaan, mitä näytetään, mitä salataan, mikä kielletään, mitä hävetään - ja varsinkin sen, miten häntä itseään ja muita ihmisiä kohdellaan. Lapsuus luo perustan koko elämällemme.

Lapsi on äärimmäisen taitava sopeutumaan siihen todellisuuteen, jossa hän elää - ja se on hänen ainoa todellisuutensa. Hänellä ei ole vielä perspektiiviä eikä kykyä erotella hyvää pahasta. Vanhemmistaan täysin riippuvaisena hän mukautuu mihin tahansa olosuhteisiin ja kehittää itselleen selviytymiskeinot, mutta maksaa siitä kalliin hinnan oman luonnollisuutensa, spontaaniutensa, luovuutensa, uteliaisuutensa, luottamuksensa ja tunneilmaisunsa rajoittamisena tai menettämisenä. Lapsi luopuu aina jostain sopeutuessaan vanhempiensa maailmaan. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että lapsi ei tätä luopumista tee vapaaehtoisesti eikä tietoisesti. Hän tekee sen, koska hänellä ei ole vaihtoehtoja. Hän ei ole valinnoistaan vastuussa eikä kokemiinsa asioihin vähimmässäkään määrin syyllinen.

Selviytymiskeinoista tulee meille niin tuttuja toimintatapoja, että emme niitä lopulta enää edes huomaa. Kasvamme aikuisiksi ja yritämme selviytyä maailmassa vanhoilla keinoillamme, ja usein käy niin, että ne eivät enää toimikaan. Tämä voi herättää suurta hämmennystä, hätää ja suuttumusta. Ympäristömme on muuttunut, mutta saatamme huomaamattamme edelleen elää lapsuutemme todellisuudessa ja heijastaa aikuiselämämme tilanteisiin lapsuutemme keskeneräisiä asioita. Jos emme käy läpi niitä olosuhteita, joissa itse kasvoimme, tunnista omia selviytymiskeinojamme ja löydä niille syitä (ei siis syyllisiä), siirrämme niitä eteenpäin omille lapsillemme. Selviytymiskeinot ovat luonteeltaan pakonomaisia, automaattisia ja rajoittavia, ja tiedostamattomina ne estävät meitä elämästä tyydyttävää ja vapaata elämää.

Moni sanoo, ettei haluaisi syyttää omia vanhempiaan. Siitä ei olekaan kysymys. He ovat todennäköisesti toimineet samoin kuin heidän omat vanhempansa, ja näiden vanhemmat, ja niin edelleen. Sukupolvien ajan on niin meillä kuin muuallakin ollut vallalla kasvatusperiaate, jonka mukaan vanhemmat ovat erehtymättömiä, ja kaikki ongelmat johtuvat lapsesta, jonka oma tahto tulee nujertaa mahdollisimman aikaisin. Uskottiin myös, että koska kasvaessaan lapsi unohtaa, mitä hänelle on tehty, siitä ei hänelle myöskään ole haittaa. Näin lapsille on tehty valtavaa vahinkoa, ja ainoa keino, jolla voimme katkaista sukupolvelta toiselle periytyvän häpeän ja syyllisyyden taakan, on se, että kohtaamme totuuden omasta lapsuudestamme, tiedostamme kärsimämme kivun ja sen seuraukset, ja alamme itse toimia toisin.

Minäkö terapian tarpeessa?

Yleensä terapiaan tullaan, kun omat voimat tuntuvat loppuvan elämän vakavan ongelmatilanteen tai kriisin kohdatessa, tai kun haetaan apua esimerkiksi riippuvuuksista vapautumiseen. 

Terapian voi myös nähdä yhtenä keinona huolehtia itsestään. Terapiaan voi tulla kuka tahansa, joka haluaa parantaa itsetuntemustaan, ihmissuhteitaan tai työelämäänsä. Hahmoterapiasta on hyötyä monenlaisissa elämäntilanteissa.

Lue terapeuttisesta paranemisprosessista lisää täältä.

Psykoterapia Helsinki - Tmi Aroha - Puukuva