Viisas Aino

Tiistai 3.7.2012 klo 12.23

En ole kirjoittanut lähes kahteen vuoteen. Elämässäni tapahtui asioita, jotka sillä hetkellä tuntuivat liian henkilökohtaisilta tässä blogissa jaettaviksi. Kävin läpi ankaran henkisen kriisin, jossa kyseenalaistin kaiken, jota olin elämässäni siihen saakka pitänyt totena - siis ihan kaiken. Siitä seurasi suuri tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne. Jos mitään absoluuttista totuutta ei ole, eikä myöskään absoluuttista oikeaa ja väärää, niin mitä merkitystä millään sitten on? Mitä merkitystä minun elämälläni on?

Kriisi huipentui 3,5-vuotiaan Aino-kissani äkilliseen kuolemaan 5.3.2012. Ainolla oli ollut jatkuvia anaalirauhasongelmia, ja lopulta päätin poistattaa ne siltä kokonaan. Tuntui vähän pahalta leikkauttaa osa kissasta kokonaan pois, vaikka eläinlääkärit sanoivatkin, ettei leikattu sisäkissa anaalirauhasiaan mihinkään tarvitse. Minusta tuntui silti, että leikkauksella muutetaan sitä täydellistä kokonaisuutta, joka Aino oli, ja sillä täytyisi olla seurauksensa.

Aino leikattiin 29.2. ja se lakkasi syömästä leikkausta seuraavana iltana. Vein sen aamulla lääkäriin, ja se otettiin koko päiväksi tiputukseen. Myös seuraavaksi ja sitä seuraavaksi päiväksi. Aino heikkeni koko ajan ja vietti suurimman osan ajastaan sohvan takana piilossa, eikä se edelleenkään suostunut syömään. Eräänä iltana sille sitten nousi kuume, ja vein sen Pieneläinsairaalan päivystykseen, jonne se otettiin yöksi teho-osastolle. Aamulla Ainolle tehtiin hätäleikkaus, jossa selvisi, että sillä oli puhjennut vatsahaava ja massiivinen vatsakalvontulehdus. Vatsahaava oli sellaisessa paikassa, että sitä ei voitu leikkauksella korjata, ja Ainon annettiin nukkua pois. Vatsahaavan oli todennäköisimmin aiheuttanut Ainolle anaalirauhasten poiston jälkeen annettu tulehduskipulääke Metacam.

Suunnattoman suuren surun ja järkytyksen hitaasti helpottaessa päädyin takaisin elämän suurimpien kysymysten äärelle. Nyt niissä oli uusi sävy. Miten minä itse valitsen ajatella elämästä ja kuolemasta? Mihin minä haluan uskoa? Ainon elämä ja kuolema saivat uuden merkityksen ja aloin nähdä niissä piilleen suuren siunauksen. Ymmärsin, ettei elämässä yhtäkään asiaa voi erottaa kokonaisuudesta ja luokitella sitä hyväksi tai pahaksi, koska kaikki asiat liittyvät toisiinsa ja jokaisella kokemuksella on seurauksensa, joihin me voimme itse vaikuttaa. Ymmärsin, mitä Viktor Frankl tarkoitti sanoessaan, että ihmisen vapaus valita suhtautumisensa kaikkeen, mitä hänelle tapahtuu, on se viimeinen vapaus, jota kukaan ei voi meiltä ottaa pois. Vaikka elämä joskus tuntuu koettelevan meitä ankarasti, on meillä aina mahdollisuus valita, miten käytämme vastaan tulevat tilaisuutemme. Sitähän kriisit itse asiassa ovat: tilaisuuksia oppia ja valita.

Hyvinvointipalvelu Viisas Aino alkaa toimia syksyllä. Sen kautta suuntaudun intuitiivisiin hoitoihin, reikiin, uni- ja arkkityyppityöskentelyyn ja muuhun luovaan työskentelyyn. Toimin sen lisäksi edelleen myös psykoterapeuttina. Uudet tilani sijaitsevat osoitteessa Korppaanmäentie 28, Pikku-Huopalahti. Sivut ovat auki osoitteessa www.viisasaino.fi. Tervetuloa <3

 

kuva01232.jpg

Avainsanat: Aino, elämä, kuolema, Viktor Frankl, vapaus, kriisi, tilaisuus

Kissa ja kuolema

Lauantai 1.5.2010 klo 16.48

Minulla on kaksi suurenmoista opettajaa: kissani Aino ja Vieno. Olin taannoin huomannut Ainon rinnassa möykyn, jota en ollut ennen pannut merkille, eikä Vienolla ollut samanlaista. Viime keskiviikkona päätin sitten, että menemme Ainon kanssa kysymään eläinlääkäriltä, mikä moinen möykky saattaisi olla.

Pääsisimme lääkäriin vasta perjantaina, joten kävin katsomassa netistä, löytyisikö hakusanoilla "kissan patti" mitään osviittaa. Ja voi voi, kyllä sitä löytyikin. Surullisia tarinoita rakkaista ystävistä, jotka oli jouduttu välittömästi lopettamaan lääkärin löydettyä lemmikistä laajalle levinneen syövän. Rintaani alkoi ahdistaa ja kyyneleet valua, en mahtanut sille mitään. Pian kaksivuotias Aino ja velipoikansa Vieno ovat asuneet luonani honteloista, isokorvaisista pennuista asti, ja ajatus toisen menettämisestä raastoi sydäntäni hirvittävästi.

Kaksi päivää kuljin huoli ja suru sydämessä. Mielessäni varauduin jo Ainon kuolemaan ja mietin valmiiksi, miten haluaisin siinä tilanteessa toimia. Mieleeni nousi ajatuksia jostain pienestä seremoniasta, jolla saattaisin Ainon matkalleen. Järkevä, rationaalinen mieleni kyllä muistutti koko ajan siitä, että surin jotain, joka ei ollut vielä tapahtunut, ja yritti saada tunteitani kuriin, mutten pahemmin välittänyt siitä. Tuo sisäinen pomottajani osaa olla aika julma. Totta, eihän Ainon terveydentilasta ollut vielä varmaa tietoa, mutta toinen tosiasia oli se, että eron hetki tulisi kyllä jonain päivänä. Kuolemahan on väistämätön, luonnollinen ja oleellinen osa elämää; portti, josta kaikki kuljemme jonain päivänä.

Kaiken tuon surun keskellä huomasin löytäväni jostain lohdutuksen. Kuoleman hyväksyminen toi rauhan ja ihmeellisen kiitollisuuden. J.R.R. Tolkienin haltiat kadehtivat ihmisten kuolevaisuutta, ja tunsin ymmärtäväni, miksi. Elämän rajallisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen vapauttavat elämään tätä hetkeä täydesti ja luottavaisesti. Kuoleman pelko tai sen kieltäminen saavat ihmisen tarraamaan epätoivoisesti kiinni materiaan ja omaan egoonsa, sekä suojautumaan niiden menetyksiltä kaikin keinoin. Tänä päivänä meille myydään vakuutuksia ties minkä varalle. Mistä muusta siinäkään on pohjimmiltaan kysymys kuin menettämisen, irtipäästämisen ja kuoleman pelosta?

Perjantaiaamuna menimme Ainon kanssa lääkäriin. Ystävällinen mieslääkäri tutki Ainon ja sanoi, että möykky oli Ainon rintalastan kärki, joka kääntyi vähän ulospäin, eikä mitään syytä huoleen ollut. Mikä helpotus! Tulimme tyytyväisinä kotiin, missä Vieno heti nuuski siskonsa nenästä hännänpäähän asti kuin kysyen:"Missä te kävitte?"

Illalla leikimme olohuoneen lattialla pitkään ja iloisesti. Aino ja Vieno ovat molemmat yhä luonani, ja saan edelleen ihmetellen ihastella niiden suurta viisautta ja kykyä elää tässä ja nyt.

aino_ja_vieno.jpg

Avainsanat: kuolema, Aino-kissa, Vieno-kissa, tässä ja nyt