Pysyis vaan

Sunnuntai 23.5.2010 klo 12.16

Viime päivien kaunista ja lämmintä säätä ääneen ihastellessani olen saanut monta kertaa vastaukseksi: "pysyis vaan!" Vastaukseen tuntuu sisältyvän suru siitä, että ei tämä kuitenkaan kauaa kestä. Saman huomasin viime talvena, kun lunta alkoi tulla; siellä täällä huokailtiin: "pysyis vaan!" Meillä ollaan tietysti kovin tottuneita siihen, että lumi ei tavallisesti ainakaan Helsingin seudulla kauaa maassa pysy, ja että helteisiä päiviä mahtuu lyhyisiin Pohjolan kesiimme loppujen lopuksi kovin vähän.

Tähän samaan kaavaan sopii myös käsitys, että helteestä tulee nauttia, eikä kuumuutta saa valittaa. "Huh, onpa kuuma" saa peräänsä lähes aina pakollisen lisähöysteen:"mutta en mä valita!" Tuntuu kuin saadessamme vihdoin jotain, mitä olemme toivoneet, meillä ei olisi oikeutta jossain vaiheessa sanoa:"kiitos, tämä riittää minulle".

Uudessa, orastavassa rakkaussuhteessa olevat sanovat usein:"katsotaan nyt, kuinka kauan tämä kestää" tai "en tiedä, tuleeko tästä mitään".

Kaikki edellämainitut tuntuvat tietävän sen tosiasian, että elämässä kaikki muuttuu koko ajan eikä mikään ole loppujen lopuksi pysyvää, mutta samalla he ilmaisevat toiveen, että niin ei olisi. Kovin inhimillistä on, että saadessamme jotain, joka tuntuu hyvältä, tarraamme siihen kaksin käsin jottemme menettäisi sitä. Mutta muutosta vastustellessamme unohdamme sen, että elämän ja energian tulee olla liikkeessä, ja liikkeen pysähtymisestä seuraa ennen pitkää kyllästyminen ja tylsistyminen. Liike on elämää, lopullinen pysähtyminen kuolemaa. Niin moni, joka solmii avioliiton rakkaudesta ja vapaasta tahdostaan, huomaakin vuosien kuluessa että liitosta on tullut "pakko". Kun tuli luvattua, niin pois ei voi enää lähteä. Ja tästä aiheutuva ahdistus kasvaa helposti katkeruudeksi, joka sitten kohdistetaan puolisoon - joka ei tietenkään ole asiaan millään tavalla syyllinen. Tilanteessa on yksinkertaisesti kysymys siitä, että on luovuttu valinnanvapaudesta, omasta oikeudesta sanoa: "kiitos, tämä riittää minulle". Oikeudesta sanoa "ei".

Jos ei voi sanoa "ei", ei voi myöskään sanoa täydestä sydämestään "kyllä". "Ei" on välttämätön komponentti, osa kokonaisuutta, jota ilman elämä pysähtyy. Vuodenajoista voisi ajatella, että talvi on ei-kesä ja kesä on ei-talvi. Voidaksemme nauttia niin helteestä kuin lumestakin on meillä oltava molemmat. Ikuisesti jatkuessaan kumpikin alkaisi kyllästyttää, eikä nautinnosta olisi enää tietoakaan. Alkoiko sinuakin kenties ahdistaa viime talven valtava lumimäärä...?

"Pysyis vaan" sisältää ajatuksen tulevaisuudesta, ja siksi se vie meidät pois tästä hetkestä. Tässä ja nyt on kuitenkin se hetki, jossa elämä tapahtuu. Kuinka suloista olikaan tänä aamuna herätä viileään säähän hyvinnukutun yön jälkeen! Kissatkin viihtyvät paremmin sylissä, kun ei ole niin kuuma. Tulkoon helle taas kun on tullakseen, meillä nautitaan sunnuntaista tällaisena.